Kukkaset Sinulle, YSTÄVÄNI!

Tänään paistettiin ensimmäiset makkarat meidän uuden ”kartanon” pihalla lumihangessa.

Kävimme myös tekemässä ensimmäisen remmilenkin naapuristossa.

Ja löysimme mm. omituisen kolon, jonka tekijästä ei ole mitään hajua… Jos joku osaa kertoa mikä elukka tuollaista tekee niin kommentoikaa vaan!

Pluto Ja Tobias vihdoin viimein ovat saaneet ihan oman paikan, pienen ”kartanon” Taivassalosta.
Maata on noin hehtaari, oma metsä ja puisto omenapuineen. Meren rannalle on 500 m, Turkuun matka n. 40 min.
Rakennuksia on pari, tosiaan ei kumpikaan ole ihan asuttavassa kunnossa. Vielä. Mutta ei se mitään, pääasia, että pojille löytyy mielekästä tekemistä siksi aikaa, kun palveluväki raataa raivaus- ja rakennushommissa, joita riittää.
Ensimmäisessä vierailussa uudessa paikassa Tobias vanhana tekijänä päätti katsasta, mitä talon alla on. Aiheuttaen emännälle harmaita hiuksia, koska remmi oli kaulassa. Ja oli tosi kiukkunen, kun piti lähteä pois - tehtävä jäi vähän keskeen…
Pluto on todennut, että elukoita tontilla on, vaikka minkälaisia ja kuinka paljon, joten ensimmäisenä projektina on 400 m pituinen aitaus. Heh!
Vapaa-ajan ongelma on siis ratkaistu ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi!



Panorama theme by Themocracy